Mökki talviteloille turvallisesti – tarkista nämä 8 asiaa

Ruskalehdet putoilevat maahan urakalla ja talvi tekee tuloaan koko maassa. Nyt alkaa olla käsillä ne hetket, kun kesämökillä käydään viimeisiä kertoja ennen kuin mökki laitetaan talviteloille. Ota talteen nämä tärkeät vinkit, jotka tulisi muistaa ennen mökin ovien sulkemista talven ajaksi.

Varoittimet

Paristot kärsivät talvipakkasista. Litiumparistot kestävät kylmää paremmin kuin tavalliset alkaliparistot, mutta myös niiden varaustaso laskee huomattavasti kylmän ansiosta. Paristoja ei siis kannata jättää paikalleen talven ajaksi. Tärkeintä on kuitenkin muistaa laittaa ne takaisin paikoilleen taas mökkikauden alettua.

Nuohous 

Tarkista, milloin nuohous on viimeksi tehty. Kiinteistönomistajan vastuulle kuuluu tilata nuohous ammattipätevyyden omaavalta nuohoojalta. Kun kyseessä on vapaa-ajan asumiseen käytettävä rakennus, tulee nuohous tehdä vähintään 3 vuoden välein.

Sähkölaitteet

Mikäli mökkisi on sähkölämmitteinen, olisi siellä mahdollisuuksien mukaan hyvä ylläpitää pientä peruslämpöä talvikuukausien aikana. Paloturvallisuuden näkökulmasta peruslämmön ylläpito ennaltaehkäisee kosteudesta aiheutuvia oikosulkuja sekä sähkölaitteiden ennenaikaista rikkoutumista.

Muista irrottaa pistorasioista ne sähkölaitteet, jotka eivät ole käytössä talviaikaan!

Jyrsijät 

Kun lämpötila alkaa talven lähestyessä laskea, vetävät talviteloilla olevat kesämökit helposti suojaa etsiviä jyrsijöitä puoleensa. Ne aiheuttavat nakertelullaan ikävää jälkeä mm. sähköjohdoille. Rakennusten kaikkien aukkojen tilkitseminen ja/tai verkottaminen kannattaa tehdä siis huolella.

Jos jätät mökille joitain elintarvikkeita, huolehti, että ne on suljettuna tiiviisiin purkkeihin. Keittiö on myös syytä siivota huolellisesti, jottei jyrsijöille ei jää niitä houkuttelevia ruoantähteitä.

Patjat kannattaa nostaa pystyasentoon esimerkiksi seinää vasten nojaamaan, jollon jyrsijöiden on hankalampi tehdä niihin pesäpaikkaa. 

Alkusammutusvälineet  

Sammutuspeitettä ei onneksi pakkanen haittaa, mutta mikäli mökiltä löytyy peitteen lisäksi käsisammutin, varmista, että se on pakkasenkestävä.

Jauhesammuttimen voi huoletta jättää kylmään mökkiin talveksi, mutta vaahtosammuttimen kohdalla niin ei voi tehdä. Jäätyessään vaahtosammuttimen suojaa antava muovinen sisäpinta voi rikkoutua, jolloin sammuttimen käyttöaika lyhenee.

Talvi onkin hyvää aikaa tuoda sammutin tarkistettavaksi, jolloin se on taas käyttökunnossa kevättä varten. Pakkaselle altistuva sammutin suositellaan tarkistamaan vuosittain.

Grilli

Mikäli mökilläsi on kaasugrilli, muista irrottaa kaasupullo grillistä. Muista myös sulkea kaasupullon venttiili.
Varmista myös, että pullo on hyvin tuuletetussa tilassa, jolloin mahdollisen vuodon sattuessa kaasu ei keräänny sisätilaan.

Arvoesineet

Koko talven tyhjillään oleva kesämökki saattaa murtovarkaiden silmään vaikuttaa houkuttelevalta murtokohteelta. Tästä syystä kaikki arvoesineet kannattaa viedä mökiltä pois talven ajaksi. Jättämällä verhot auki viestität varkaille, ettei mökilläsi ole mitään arvokasta varastettavaa.

Riskipuut 

Kovat myrskytuulet ja painavat lumimassat saattavat aiheuttaa suuriakin ongelmia talven aikana. Kaada mahdollisuuksen mukaan puut, jotka vaikuttavat lahoilta, tai mitkä ovat liian lähellä sähköjohtoja tai mökkiä.

Tilaamalla uutiskirjeemme saat lisää vinkkejä arjen turvallisuuden parantamiseksi.

Kommentoi